The Good Side Oy
Lopetamme toimintamme
Hoidamme nykyiset toimeksiannot loppuun, emme ota vastaan uusia ja ajamme toiminnan alas hallitusti.

Mitä tapahtui
Aloitimme kesällä 2024. Tarjosimme SaaS-yrityksille UX- ja UI-suunnittelua, teimme pitkää päivää ja palvelimme asiakkaita isolla sydämellä. Se kantoi meitä hyvin.
Opimme kuitenkin, ettei markkina tarjonnut sen tasoista kysyntää, joka olisi tehnyt mahdollisiksi henkilökohtaiset yrittäjyystavoitteemme. Keväällä 2026 suuntasimme huomiomme suuriin ja keskisuuriin yrityksiin sekä uusiin vertikaaleihin. Tiesimme, että myyntisyklit olisivat pidempiä ja neuvottelut raskaampia. Yritimme, erehdyimme ja opimme, mutta emme riittävän nopeasti. Kassa ehti kuivua, ennen kuin saimme uudesta kohderyhmästä tarpeeksi onnistumisia, ja samalla loppuivat voimat.
Kiitos
Kiitos asiakkaillemme luottamuksesta. Missään aiemmassa palveluyhtiössä emme ole eläneet todeksi yhtä korkeaa asiakastyytyväisyyttä. Suurimmatkin katastrofit kääntyivät lopulta oppimiskokemuksiksi, joita niin asiakkaat kuin henkilöstömmekin osasivat arvostaa.
Kiitos työntekijöille ja freelancereille, jotka tekivät sen työn, josta asiakkaat meitä kiittivät. Kiitos verkostollemme, suosittelijoille, sparraajille ja kaikille, jotka auttoivat, vaikka heidän ei olisi tarvinnut.